Koko sakki laskeutui turvallisesti Suomen maan kamaralle eilen sunnuntaina. Hyvä reissu, kiitän ja kuittaan.

Päivät ovat kiirineet jo torstaihin asti enkä millään jaksa ottaa kaikkea seikkaperäisesti kiinni. Olen tehnyt töissä layottia, nähnyt Noamia, ostanut kengät, tuliaisa, vyön ja pussukan. Olen alkanut pakata, katsonut Gilmoreja, kaivannut kotiin, syönyt jäätelöä, kastunut aamulla lämpimäräksi, pelännyt järkyttävää ukkosta, antanut suklaata muistoksi, käyttänyt Ferrari-konetta ja jättänyt ihoni ruskettamatta. Ja näemmä jättänyt kuvien ottamisen vähemmälle, hitto.

Sunnuntai oli ihan jees. Unkaripojat oli majoitettu meille ja alkoivat meluta yhdeksältä, se ei ollut jees. Kaikkien onneksi ne tajusivat häipyä lähes heti herättyään ja saimme jatkaa uniamme, kunnes osa porukasta heräili ja herätti loputkin. Kahdentoista aikaan suuntasimme uimaan. Täällä on sellainen kolmen altaan ulkokylpylä systeemi ja kaikissa altaissa oli eri lämpöistä vettä. Viimeisessä oli hiekoiluttavan kuuma eikä siinä saanutkaan olla yli puolta tuntia. Pulikoimme pari tuntia, kunnes kalaolo alkoi riittää minulle ja Meritalle, niinpä me suuntasimme kämpille.

Tarkoitus oli syödä tortilloja kymmenen hengen porukalla. Olimme edellisenä päivänä ostaneet kasoittain ruokaa ja kun kaikki palasivat vihdoin uimasta, aloimme koota aineita kippoihin. Noemi ja poikaystävä ilmoittivat etteivät pääsekään syömään ja pojatkin rupesivat (taas) kiukuttelemaan eivätkä oikein sitten syöneet. Hajoilen niihin jatkuvasti, onneksi enää muutama päivä täällä. Ruokaa siis jäi mielettömästi, vaikka me muut söimmekin kohtuu paljon.

Syömisen jälkeen vielä jotain hengailua, kunnes päätimme lähteä Tescoon veden ja muunkin juoman puutteessa. Paikalliset lähtivät kotiin ja mentiin omalla porukalla vaan. Ostin hajuveden!

Lauantaina oltiin Szegedissä ja illalla juhlittiin omalla porukalla kämpillä, käytiin yöllä Tescossa ja etsittiin avonaista baaria, ei löytynyt.














Pop-bändi Suomesta, kiertue Unkarissa 4.-25.5.2008. Tervetuloa!

Suoraan sanottuna minulle ei ole mitään muistikuvaa siitä, mitä torstaina on mahtanut tapahtua. Elän nyt jo sunnuntaita, joten on se nyt niin ihmekään. Jos se päivä jolloin otimme Meritan kanssa aurinkoa ei ollut keskiviikko, sen täytyi olla torstai. Tai sitten torstaina kävin Tonin kanssa Intersparissa. Tai sitten olimme ostoksilla torstaina. Niin se varmaan oli, koska emme siellä ainakaan perjantaina olleet. Ostin mustan silkkisen topin. Niitä on täällä joka toisessa kaupassa. Joka paikassa on kirkkaan keltaista, vihreää, punaista ja mustaa silkkiä. En usko muistaakseni löytänytkään sitten muuta.

Torstaina töissä oli kuitenkin hiukan hankalaa. Työtoverini Attila oli tervehtynyt ja palannut töihin. Ensin sain ilmoittaa etten ollut tehnyt mitään kahteen päivään, koska en tiennyt keltä kysyä neuvoa enkä osannut itsekseni projektia jatkaa. Se oli kai sitten ihan hyväksyttävä selitys. Kysyin mitä voisin seuraavaksi tehdä ja sain ohjeet ja ihme kaavion jotain hiton php-luokkia varten, joita pitäisi tehdä tähän projektiin. Attila käski lukea netistä ohjeita ja olin kuin puulla päähän löyty, kun en vain tajunnut mitään lukemaani saati sitten osannut soveltaa sitä tekemiseen. Ahdistuttuani ja panikoituani ongelman kanssa uskaltauduin kysäisemään apua ja hetken odottelun jälkeen sain jonkin esimerkkikoodin aiheesta. Hetken koodia tuijoteltuani totesin etten ymmärtänyt siitä mitään. Lopulta ehdotin, että tekisin ulkoasua ikivanhalla Paint Shop Pro 7:llani.

----------------------------------------------------------------------------------------
Livejournal ei tottele, joten toinen päivä tulee tähän samaan:

Perjantai taisi olla se päivä jolloin kävin Tonin kanssa Intersparissa sillä aikaa, kun Merita urheili. Töissä oli silloin kohtuu mukavaa, tein koko päivän layottia sille webbikaupalle. Sain käyttää sitä Ferrari konetta (ja todeta sen tuulettimen olevan parhaat päivänsä nähnyt), sillä siltä löytyi vihdoin Photoshop. Oli aika siistiä käyttää kunnon ohjelmaa, vaikkei se ihan uusin versio ollutkaan.

Perjantai-ilta oli tarkoitettu pientä pilettämistä varten. Kiitin onneani, että Noemi oli suuntamassa ulos eli minun ei tarvinnut lähteä matkaseurueeni poikaihmisten seuraan. Kävimme ensin Piroksessa, joka oli lopulta niin tupaten täynnä, ettemme mahtuneet istumaan. Sieltä siirryimme tanssipaikkaan, jonka nimi ei vieläkään ole selvillä, mutta jossa todella sai tanssia. Oli hauska nähdä miten samanlainen kulttuuri täällä oikeastaan on. Nuoret laulavat porukalla unkarilaisia lauluja musiikin tahdissa ja tanssilattialla on hyvä meno. Täällä tosin ollaan kovasti paljon iloisempia kuin Suomessa.

Tanssittuamme itsemme uuvuksiin siirryimme Noemin kanssa istuksimaan ulos ja oli hauska jutella kaikenlaista kohtuu järkevääkin ilman, että toisella oli vaikeuksia ymmärtää joka toista sanaa. Itseasiassa noiden poikien englannin kieli rajoittuu suurinpiirtein sanoihin my name is, sex, hot, beer, i love you ja hello. Noemi siis opiskelee täkäläisessä lukiossa yhden vuoden ylimääräistä ja keskittyy erityisesti englantiin ja muihin kieliin.

Valitettavasti Noemin piti mennä kotiin jo kahdentoista aikaan, sillä lauantaina oli luvassa opiskelua ja kotihommia. Minä soitin Meritalle ja päädyin jollekin vip-lista klubille, jossa Tonilta varastettiin lompakosta 5000ft. Siellä soi Basshunter ja tanssimme hyvän aikaa. Lähtiessämme pois jotkut vanhemmat ihmiset alkoivat jutustella meille ja opettivat unkarilaisia tapoja, joista muista vain että gulass soup ja gulassi on eri asia ja jonkun vallankumouksen takia unkarilaiset ei koskaan kippistä kaljalla. Miesten häivyttyä seurue  (unkari pojat ja suomalaiset) ei oikein liikkunut kotiin päin, kyllästyin ja lähdin. Alkoi vähän pelottamaan pimeä yö ja soitin Eevalta turvaa puhelimen avulla. Nykytekniikka<3 pst. Sori äiti, mulla on kiva lasku.

Keskiviikkona minua väsytti aivan mielettömästi. Tunsin oloni hyvin raskaaksi eikä olokaan ollut järin mainio. Mahaa taisi poltella edellispäivää pahemmin ja olin jo varma, että kyseessä on umpisuolen tulehdus tai vastaavaa. Raahauduin kuitenkin töihin toteamaan ettei työkaveri ollut vieläkään töissä eli tehtävää ei ollut. Katselin pari jaksoa Gilmoreita ja hakkasin päätä seinään.

Työpäivän vihdoin päättyessä matelin kotiin kuumassa auringon pahteessa liian paljon vaatteita ylläni. Kotosalla Merita ja Toni olivat taas töistä ajoissa karanneena lojumassa. Syömisen ja taas syömisen sekä salkkareiden uusimpien käänteiden lomassa mielemme alkoi halajata jäätelöä, joten päätimme uskaltautua lähikauppaan. Kylmä jäätelö tekee aina yhtä hyvä, NAM.

Syötyämme ja lojuttuamme vähän lisää tunsimme pakottavaa tunnetta lähteä kävelylle. Pakkasimme kamerat laukkuun ja otimme suunnan kohti yleisiä nähtävyyksiä. Halusin tarkastella aiemmin mainitsemaani kommarimuseo vielä tarkemmin, mutta hämärän mallinen rakennus ei antanut uusia vihjeitä olemassa olonsa tarkoituksesta tai mahdollisen museon avoimuudesta. Päätimme kävellä vähän lisää, törmäsimme synagoogaan (niin ainakin luulen) ja sepä vasta komea rakennus olikin. Yrittäessäni onnesta soiketa ottaa siitä siistiä kuvaa, totesin unohtaneeni muistikorttini tietokoneeseen kämpille. EI HARMITTANUT.

Ilmoitin vielä halustani nähdä kaupungin rautatieasema, yllätysyllätys. Kartasta selvisi, että suuntamme oli jopa sinne päin, joten talsimaan vaan. Kummallisen kaukana keskustasta tämä railwaystation oli, mutta löytyi kuin löyty se lopulta. Siellä muistittomuus vasta harmittikin. Hämärä pimeä rakennus, ilmeisesti avonainen lipunmyynti ja raiteet ilman laitureita. Näkemämme juna näytti niin antiikkiselta, että harkisen ehkä vielä Interrailia kahdesti. Mitään sähköisiä tauluja ei tietenkään ollut, jotain lappuja seinällä vaan. Kuulutukset ainoastaa unkariksi, mielettömän häröllä äänellä ja kohtuu hiljaa. Villiä, vanhaa ja köyhää.

Kämpille kävely oli viileää, mutta matka ei tuntunut yhtä pitkältä kuin mentäessä. Pitkän kuuman suihkun jälkeen saimme nauttia 10 tunnin yöunista (taas), meillä oli taas paljon puhtaita vaatteita ja minulla aika lääkäriin aamulla. Siitä enempi taas myöhemmin.

Yo-tulokset tuli tänne Unkariin saakka:
Äikkä = E (mulla 84p ja L:n raja 88)
Ruotsi= C
Enkku = B (mulla 195 p ja C:n raja 198)
Matikka= E

JIPPEI!

Äiti huom: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yo-tutkinnon+tulokset+kouluille+perjantaina/1135236365287?ref=rss

Tiistaina oli taas töitä pitkästä aikaa. Herääminen oli vaikeaa ja raahautuminen työpaikalle ei kiinnostanut ollenkaan. Kaiken huipuksi töihin päästessäni tyyppi, jonka kanssa olen koko ajan työskennellyt, oli poissa. En tehnyt koko päivänä mitään, koska ei suunnittelematonta verkkokauppaproektia yksin oikein tehdä. Olin niin tylsistynyt koko päivän ettei mitään rajaa. Juuri silloin kun saisi istua ja tehdä koneella mitä  huvittaa, ei keksi mitään järkevää tekemistä. Lähtiessäni pohdiskelin mihin olisin vienyt minulle annetun avaimen, koska vaikutti siltä, että se oli ainoa avain työhuoneeseeni ja sen takana sijaitsevaan koppiin, jossa ilmeisesti koko yrityksen palvelimet ovat. Englantia jotenkuten puhuva pomo ei ollut paikalla eikä viittominenkaan oikein luonnistunut englannintaidottoman naisen kanssa. Tunsin itseni suureksi tietoturva-aukoksi jättäessäni avaimen pöydän kulmalle pomon huoneen eteen.

Huoli avaimesta kuitenkin haihtui nopeasti, sillä vatsani, jota koko päivän oli poltellut, muistutti jälleen olemassa olostaan. Kävellessäni kotiin sattui ja sattui vain noin viiden minuutin välein tuli kamalia palamisen tunteita vatsassa. Kämpillä heittäydyin sänkyyn leipäilemään.

En kuitenkaan halua muistaa reissusta vähän ajan päästä ainoastaan vatsakipua, joten koska sen kanssa pystyy elämään, lähdimme Meritan kanssa etsimään auringonottopaikkaa. Sää täällä on muuttunut kokoajan auringoisemmaksi ja päivisin on kohtuu kuuma. Valitettavasti aurinko ei enää neljän aikaan paista kovin pilvettömältä taivaalta, joten auringon ottaminen oli vähän vaihtelevan laatuista.

Auringonoton jälkeen suuntasimme kauppaan, kävimme mä vaateostoksille ja kämpille paluun jälkeen laiskoteltiin koko ilta. Mä vaan söin, söin ja söin kaikkea mahdollista. Saatte nähdä ihan uuden tuhat kiloa lihoneen Saanan, kun pääsen takaisin Suomeen. Kipu jatkui illan mittaan, mutta yöllä nukkuminen oli taas ihan pikkuisen helpompaa.

Huolimatta myöhäisestä kotiinpaluustani heräsin jostain syystä jo kymmenen aikaan. Väsytti, vähän sattui mahaan, mutta uni ei enää tullut. Päätin nousta. Pesin vähän pyykkiä ja kävin suihkussa. Sitten sain viestiä Noemilta. Hän pahoitteli eilisiä humalaisia poikia ja minua vain nauratti, hehän olivat olleet oikein hyvää seuraa! Kysyin josko hänellä olisi aikaa tavata minua myöhemmin päivällä ja tapaaminen kolmelta onnistui. Miten mukavaa! Vaasalaiset lähtivät töihin ja Merita ja Toni olivat suuntaamassa Internetin ihmeelliseen maailman yhden paikallisista pojista luo. Itselläni ei suuri hinku dataamaan ollut, koska tiesin pääseväni pian nettiin töissä.

Noemin kanssa söimme jäätelöt, kävimme kävelemässä ympäri kaupunkia lämpimässä säässä ja hänen poikaystävänsä Gary liittyi seuraamme myös. Kävimme vielä juomassa vähän kylmät juomat ja sen jälkeen Toni laittoi viestiä, josko suuntaisimme syömään pian. Tarkoituksemme oli suunnata ravintolaan, jossa Sofia ja Angelica työskentelevät ja näin teimmekin. Mahakipuni paheni päivän edetessä eikä valtava annos ruokaa juuri parantanut tilannetta. Sapuska oli kyllä hyvää, mutta vatsani ei vain vetänyt. Kämpille palatessani ryömin peiton alle ja päätin olla tekemättä mitään.

PAITSI, että remusakki poikia ilmestyi ovellemme kahdeksalta. Sofia ja Angelica olivat vielä tunnin töissä, joten ei heitä oikein voinut uloskaan heittää. Kaiken huipuksi aina-niin-omatoimiset poikalapset toivat mukanaan Playstationin ja tappelupelinsä. Voinette kuvitella iloni määrää. Ottaen huomioon, että he kävivät vielä hakemassa jonkin unohtuneen osan jostain 20 minuutin matkan päästä, vaikutti hiukan siltä, että he olivat jäämässä pidemmäksikin aikaa. Meteli nousi ja tupakanpolttajat eivät meinanneet pysyä parvekkeen puolella. Väsyneenä ja kipeänä ärsytyskynnykseni alkoi täyttyä. Päätin olla tiukka ja vaatia oman rauhani, joten ilmoitin Sofian ja Angelican saavuttua, että kymmeneltä kaikkien on oltava ulkona. Sovimme muutenkin, että jätetään nämä ihmisten kutsumiset väliin vastedes. Onneksi asiaan ei tuntunut ihmisillä olevan kovasti vastaan sanomista.

Väen haihduttua painuin suorinta tietä sänkyyn kuorsaamaan. Yöllä heräilin vatsakipuun, se on muuttunut ikäänkuin poltteluksi. Täytyy nyt katsoa vielä pari päivää ja turvautua ehkä sitten lääkäriin. Kohta kotiin, poksis moi.